Thessalonikin vääristynyt aika

Viimeistään Thessalonikissa suomalaisen aikakäsitys mullistuu. Kaupunki on kreikkalaisittain kovin nuori, suomalaisittain kuitenkin varsin vanha. Sen keskusta-alue tuhoutui laajasti sata vuotta sitten tulipalossa, joka sai alkunsa jonkun pahaa-aavistamattoman kaupunkilaisen vartioimatta jääneestä liedestä. Samaan aikaan paloi myös maailmalla, jonka sodan reunamilla Suomi itsenäistyi tuon juurikin samaisen vuoden lopulla. Thessalonikin yli neliökilometrin laajuinen maantasalle palanut keskusta jälleenrakennettiin ensin hienostuneen klassismin ja sen myöhemmän maailmansodan jälkeen teollisen asialliseen tyyliin. Suomessa vuosisata on pieni ikuisuus, Kreikassa tämä kaikki tapahtui lähes eilen, vain neljän sukupolven aikana.

Itse asiassa Thessaloniki on paljon sataa vuotta vanhempi, sillä se on perustettu jo 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Suomea ei tuolloin kansakuntana ollut edes olemassa, itse asiassa esi-isämme puhuivat vielä samaa kieltä esi-virolaisten kanssa. Thessalonikissa sen sijaan on sotien, tulipalojen, maanjäristysten ja ihan tavallisen ihmiselämän läpi säilynyt runsas määrä raunioita eri vuosituhansilta. Niitä on itse asiassa niin paljon, että jo hetken kuluttua niihin ei enää kiinnitä edes huomiota. Kun epätavallista on paljon, se muuttuu tavalliseksi. Kuitenkin rauniot muistuttavat kaiken katoavaisuudesta mutta samalla kaiken jatkuvuudesta. Aika menettää merkityksensä, ihmiselämä on vain lenkki pitkässä ketjussa, kuitenkin lenkki, joka omalta osaltaan on korvaamaton.