Itse asiassa Thessaloniki on paljon sataa vuotta vanhempi, sillä se on perustettu jo 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Suomea ei tuolloin kansakuntana ollut edes olemassa, itse asiassa esi-isämme puhuivat vielä samaa kieltä esi-virolaisten kanssa. Thessalonikissa sen sijaan on sotien, tulipalojen, maanjäristysten ja ihan tavallisen ihmiselämän läpi säilynyt runsas määrä raunioita eri vuosituhansilta. Niitä on itse asiassa niin paljon, että jo hetken kuluttua niihin ei enää kiinnitä edes huomiota. Kun epätavallista on paljon, se muuttuu tavalliseksi. Kuitenkin rauniot muistuttavat kaiken katoavaisuudesta mutta samalla kaiken jatkuvuudesta. Aika menettää merkityksensä, ihmiselämä on vain lenkki pitkässä ketjussa, kuitenkin lenkki, joka omalta osaltaan on korvaamaton.
torstai 14. syyskuuta 2017
Thessalonikin vääristynyt aika
Viimeistään Thessalonikissa suomalaisen aikakäsitys mullistuu. Kaupunki on kreikkalaisittain kovin nuori, suomalaisittain kuitenkin varsin vanha. Sen keskusta-alue tuhoutui laajasti sata vuotta sitten tulipalossa, joka sai alkunsa jonkun pahaa-aavistamattoman kaupunkilaisen vartioimatta jääneestä liedestä. Samaan aikaan paloi myös maailmalla, jonka sodan reunamilla Suomi itsenäistyi tuon juurikin samaisen vuoden lopulla. Thessalonikin yli neliökilometrin laajuinen maantasalle palanut keskusta jälleenrakennettiin ensin hienostuneen klassismin ja sen myöhemmän maailmansodan jälkeen teollisen asialliseen tyyliin. Suomessa vuosisata on pieni ikuisuus, Kreikassa tämä kaikki tapahtui lähes eilen, vain neljän sukupolven aikana.
Itse asiassa Thessaloniki on paljon sataa vuotta vanhempi, sillä se on perustettu jo 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Suomea ei tuolloin kansakuntana ollut edes olemassa, itse asiassa esi-isämme puhuivat vielä samaa kieltä esi-virolaisten kanssa. Thessalonikissa sen sijaan on sotien, tulipalojen, maanjäristysten ja ihan tavallisen ihmiselämän läpi säilynyt runsas määrä raunioita eri vuosituhansilta. Niitä on itse asiassa niin paljon, että jo hetken kuluttua niihin ei enää kiinnitä edes huomiota. Kun epätavallista on paljon, se muuttuu tavalliseksi. Kuitenkin rauniot muistuttavat kaiken katoavaisuudesta mutta samalla kaiken jatkuvuudesta. Aika menettää merkityksensä, ihmiselämä on vain lenkki pitkässä ketjussa, kuitenkin lenkki, joka omalta osaltaan on korvaamaton.
Itse asiassa Thessaloniki on paljon sataa vuotta vanhempi, sillä se on perustettu jo 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Suomea ei tuolloin kansakuntana ollut edes olemassa, itse asiassa esi-isämme puhuivat vielä samaa kieltä esi-virolaisten kanssa. Thessalonikissa sen sijaan on sotien, tulipalojen, maanjäristysten ja ihan tavallisen ihmiselämän läpi säilynyt runsas määrä raunioita eri vuosituhansilta. Niitä on itse asiassa niin paljon, että jo hetken kuluttua niihin ei enää kiinnitä edes huomiota. Kun epätavallista on paljon, se muuttuu tavalliseksi. Kuitenkin rauniot muistuttavat kaiken katoavaisuudesta mutta samalla kaiken jatkuvuudesta. Aika menettää merkityksensä, ihmiselämä on vain lenkki pitkässä ketjussa, kuitenkin lenkki, joka omalta osaltaan on korvaamaton.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogi on muuttanut osoitteeseen kauaspollotkarkaavat.com!
Otsikossahan se jo oikeastaan lukikin: Blogi on muuttanut osoitteeseen kauaspollotkarkaavat.com ! Antoisia lukuhetkiä tästä eteenpäinkin!
-
Belgrad ei oikeastaan ole kovinkaan kaunis kaupunki. Sinänsä aivan viehättävä vanhakaupunki on vain pieni kadunpätkä eikä edes erityisen van...
-
Lauantaina 26. huhtikuuta 1986 oli Tše rnobylin ydinvoimalassa päätetty tavanomaisen vuosihuoltoseisokin yhteydessä tehdä epävakaaksi tunnet...
-
16.8.2017 junassa Brasovista kohti länttä Kaikenlaiseen mielen ja maiseman yllätyksettömään tasaisuuteen tottuneelle länsisuomalaiselle ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti