Helsingin kivettyneet eläimet

Suomessa tuskin lienee luonnosta etääntyneempää kolkkaa kuin Helsingin kantakaupunki. Vain noin kahdessasadassa vuodessa eurooppalaiseksi suurkaupungiksi kasvanut kyläpahanen sai aikoinaan pääkaupunkiasemansa oikeastaan täysin ilman omaa ansiotaan: Suomen siirryttyä Ruotsin valtakunnasta osaksi Venäjää entinen pääkaupunki Turku jäi liian lähelle aikaisempaa vallanpitäjää. Vastaperustetun suuriruhtinaskunnan juuri poroksi palanut pääkaupunki piti kuitenkin rakentaa uudelleen lähes maan tasalta. Katujen varsille nousi vieri viereen empire-monumentteja, jotka samanaikaisesti loivat mielikuvaa sekä uudesta uljaasta kaupungista että tsaarillisen vallan ikuisesta järkkymättömyydestä.

Sata vuotta myöhemmin ajat olivat muuttuneet. Empire oli saanut väistyä ensin kertaustyylien ja sittemmin jugendin tieltä. Monien muiden keisarillisen Euroopan viimeisissä hengenvedoissa identiteettiään etsivien pienten kansojen tavoin myös suomalaiset liittivät jugendiin erityisen paljon kansallista kuvastoa. Itsenäisyydestä haaveilevan kansan romantiikannälkä toi myyttisen luonnon osaksi rakennuksia, ja hiljalleen katujen varret täyttyivät karhuista, pöllöistä, sammakoista ja menninkäisistä. Suomalainen metsä oli kuin salaa vallannut maan urbaaneimman erämaan, Helsingin kivisen viidakon.

Harmaan uudet kasvot

Lokakuinen Pori lienee juuri tyypillinen esimerkki kaupungista, jonka kohdalla sana "karismaattinen" jätetään kohteliaasti sanomatta: harmaa teollisuus- ja satamakaupunki, jonka luota sekä meri että ihmiset kilpaa pakenevat. Samalla Pori on minulle lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunki, oman minuuteni ensimmäinen näyttämö. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa olemme molemmat muuttuneet, kasvaneet osana ympäröivää maailmaa.

Vaikka kuinka harmaa onkin, Pori on ottanut osansa viime vuosien muraali-innostuksesta. Kaupungin mykkiin kohtiin; rakennusten umpipäätyihin ja palomuureihin; maalattavat jättikokoiset kuvat eivät sinänsä ole millään tavalla uusi ilmiö, sillä se on yksi ensimmäisistä tavoista sijoittaa suuria ja kauas näkyviä mainoksia kaupunkiympäristöön. Mainonnan siirryttyä muille foorumeille nämä tilat ovat jääneet vaille parempaa käyttöä, kunnes taide on kuin varkain päässyt ne valloittamaan, ensin protestina ja sittemmin myös osana kaupungin hyväksyttyä olemusta. Harmaasta ja käytännöllisestä on tullut värikästä ja yllättävää. Kaupunki iskee lähes huomaamatta silmäänsä, ja katujen kansan elämä on ehkä hetken ajan hieman kepeämpää.