Sofian lumon takana on ehkäpä sen kovin kahtalainen luonne: toisaalta se on vilkas eurooppalainen suurkaupunki, toisaalta kaupungin sisällä vallitsee Balkanille niin tyypillinen kiireetön, paikoin jopa unelias tunnelma. Totisesta kommunistimaan pääkaupungista on kehkeytynyt mitä miellyttävin elämän näyttämö. Leveän paraatikadun tilalle on kasvanut ravintoloiden ja baarien valtaama kävelykeskus, kaupungin kuuma piste. Puistot ovat täyttyneet kirjakauppiaista, joiden myyntiartikkelit on luettu jo useaan kertaan kannesta kanteen mutta jotka yhä uudelleen odottavat seikkailujensa uusia kokijoita, sekä kahviloista, joissa kirjakauppiaiden asiakkaat malttamattomina nauttivat uusista ostoksistaan. Laidemmalla kaupungissa, paikoin jo värikkäämmiksi maalattujen asumalähiöiden kaduilla, maisemaa täplittävät loputtomat hedelmätorit, lelukaupat, peliluolat ja seksiklubit. Alkusyksyisen iltapäivän aurinko on edelleen paahtava, mutta yöt alkavat jo olla viileitä.
Sofian kentien mielenkiintoisin, jos ei kuitenkaan huomattavin, nähtävyys lienee puna-armeijan muistomerkki. Se on oikeastaan vain juurikin sellainen yliampuvan mahtipontinen neuvostomonumentti, jollaisia on aikoinaan ripoteltu sinne tänne pitkin itäistä Eurooppaa ja pohjoista Aasiaa, ei siis oikestaan mitään erityistä. Vapaan Bulgarian aikana ihmisoikeusaktivistit ovat kuitenkin alkaneet maalata sen säännöllisesti, millä on tarkoitus muistuttaa Neuvostoliiton rikoksista itäisessä Euroopassa tai ottaa kantaa Venäjän nykytilaan, esimerkiksi Pussy Riotin puolesta tai Krimin valtausta vastaan. Yhtä varmasti kuin monumentti kerta toisensa jälkeen puhdistetaan, yhtä varmasti se taas jonain päivänä saa uuden värin itselleen. Harmiksemme monumentti oli tällä kertaa tavallinen harmaa itsensä. Mutta tarkkaan katsoen sen reliefissä oli nähtävissä selvä häivähdys purppuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti