26.4.1986

Lauantaina 26. huhtikuuta 1986 oli Tšernobylin ydinvoimalassa päätetty tavanomaisen vuosihuoltoseisokin yhteydessä tehdä epävakaaksi tunnetulla reaktorityypillä uhkarohkea koe, jossa reaktori ajettiin turvallisuusmääräysten vastaisesti ääritilaan. Tuloksena oli tähänastisen historian vakavin ydinvoimaonnettomuus, jonka seurauksena läheiset Prypjatin ja Tšernobylin kaupungit sekä lukuisat pienemmät kylät evakuoitiin. Useampien vaiheiden myötä alueesta on tullut ydinjätteen välivarastointipaikka, jota edelleen tarkkaillaan ja vartioidaan ja jonka alueella työskentelee satoja ihmisiä. Paikka on nykyisin myös suosittu turistiretkien kohde.

Mikä järkyttävintä, ihmiskunnan onni lienee ollut se, ettei yksittäinen ihmishenki ollut Neuvostoliitossa kovinkaan mittavassa arvossa. Oletettavasti vain siksi laajemmat tuhot pystyttiin välttämään ja räjähtäneen reaktorin jäänteet sulkemaan sarkofagiin tarpeeksi ripeästi sellaisissa olosuhteissa, joissa yksinkertaisetkin robotit lakkasivat toimimasta liian voimakkaan säteilyn vuoksi.

Sittemmin säteilyarvot ovat laskeneet lähes luonnolliselle tasolle. Henkilökohtainen säteilymittarini antoi 11-tuntisen ekskursion päätteeksi säteilyannokseksi 0,003 mSv (milli-Sievertiä), joka vastaa kutakuinkin vuorokauden oleskelua suomalaisella radon-alueella tai tunnin pituista lentomatkaa. Lievä säteilysairaus aiheutuu vuorokauden aikana saadusta noin 1000 mSv säteilyannoksesta. Yli 6000 mSv annos johtaa lopulta kuolemaan.

Räjähdyksen jälkeisten korjaustöiden alueella säteilyn voimakkuus oli pahimmillaan yli 100000 mSv tunnissa.

Tervetuloa Tšernobyliin, sädehtivän energiseen kaupunkiin!

Hylätty kylä Zalissja

Viimeinen sammutti valot.

"Päivää, tohtori Ivanov."

Kopatšin päiväkoti

"Kauniita unia."

Joskus leikit jäävät kesken viimeisen kerran.

"Leikittäisiinkö sellaista leikkiä, että tämä olisi kuolemansairas?"

Neuvostoliiton salainen tutka-asema Duga-1

Aavekaupunki Prypjat

Hedelmämehut, vihannesmehut.

Maailmanpyörä, jota ei koskaan käytetty.

Joku täällä kuitenkin asuu.

"Me olemme nyt suurin piirtein tässä."

Kaasunaamioiden hautausmaa

Ydinvoimala

Ylimielisyyden monumentti: räjähtäneen reaktorin 108 metriä korkea sarkofagi.

Minsk pähkinänkuoressa

29.7.2017 junassa matkalla Minskistä Kiovaan



Sanotaan se suoraan jo ihan alkuunsa: Minsk ei ole oikein millään tapaa viehättävä kaupunki. Ilmettä hallitsevat stalinistiseen tyyliin ylileveät, panssarivaunuparaateille mitoitetut kadut, joita reunustavat naurettavan mahtipontiset rakennukset. Jättimäisten aukioiden keskellä seisoo taivaisiin kurkottavia työläisten paratiisin monumentteja. Kaikki, mikä ei ole harmaata, on beigeä, paitsi hiljalleen harvalukuisiksi käyvät punatähdet.

Valko-Venäjä on selvästi siirtynyt tukevasti diktatuurista toiseen. Katuja ja aukioita koristavat punavihreät lippurivit aikaisempien punalippujen sijaan, ja suuri osa neuvostomuraaleista on saanut väistyä kansallisromanttisen ja ortodoksisen kuvaston tieltä. Joukkoon mahtuvat myös länsimaiset mainokset ja näyteikkunat. Nationalismi, sosialismi ja kapitalismi lyövät lähes irvokkaalla tavalla kättä keskenään.

On Minskissä myös herkkä puolensa. Toisen maailmansodan jaloista on kuin ihmeen kaupalla säilynyt pieni keskiaikainen kaupunki, jonka rakennuksista osa tosin on 2000-luvun tuotantoa. Joki rantapuistoineen on keidas keskellä erämaata.

Neuvostoliiton perintö kiteytyy erityisen hyvin metrossa. Paitsi että asemat suorastaan huokuvat proletariaatin diktatuuria, myös nimistö on varsin tutun tuntuista. Linjojen nimet ovat luonnollisesti Moskovan linja ja Autotehtaan linja, joista jälkimmäisellä pääsee matkustamaan myös Traktoritehtaan ja Kulttuuripalatsin asemille. Joukosta löytyy, kuinka ollakaan, myös työväen juhlapäivä ja vallankumouskuukausi lokakuu sekä komea kokoelma neuvostoliittolaisia suurmiehiä aina Leninistä alkaen. Stalin sentään poistettiin virallisesta kaanonista jo pian kuolemansa jälkeen.

Yksi silmiinpistävä piirre on suunnaton byrokratia, johon saimme tutustua jo saavuttuamme ukkosmyrskyn läpikastelemina majapaikkaamme. Asunnonvuokrausseremoniallisuuksien lopputuloksena oli varsin mittava ja yksityiskohtainen vuokrasopimus, johon oli mm. kirjattu varsin yksityiskohtainen luettelo eri rikkomuksia seuraavista rangaistuksista. Passintarkastuksesta ja junalipun ostamisesta jo kirjoitinkin, ja maahantulorekisteröitymisrituaalit osoittautuivat asunnonvuokraajan kertoman mukaan sen verran monimutkaisiksi ja aikaavieviksi, että päätimme suosiolla siirtää lähtöämme vajaan vuorokauden aikaisemmaksi ihan vain välttääksemme ne. Harmi sinänsä, koska näin jälkikäteen kyseessä olisi voinut olla varsin mielenkiintoinen ekskursiokohde.

Kaiken rujouden alla Minsk ja varmasti koko Valko-Venäjä oli kuitenkin äärimmäisen kiehtova ja mielenkiintoinen kohde. Ennalta totesin, että maata ympäröi merkillinen salaperäisyyden kehä. En ole varma, pääsimmekö näkemään sen kehän läpi, vaikka kävimme teknisesti ottaen sen sisäpuolella. Ehkä se, mitä näimme, väläytti kuitenkin pienen häivähdyksen siitä, millaisena Neuvostoliitto on aikanaan matkailijan silmiin näyttäytynyt.

Voitonaukion monumentti kurkottaa kohti taivaan valoa.

"Tuolla minä asun, kolmas ikkuna oikealta."

"My, Belarusy"

Valoa kansalle

Vain kuvat ovat muuttuneet toisiksi.

Porrashuoneen hiljainen mielenosoitus rapistuvaa kotitaloa vastaan.

Toisessa maailmansodassa kaatui miljoonia. Mutta ei tämä.

Vulitsa Lenina, Lenininkatu

Step-By-Step: Näin ostat junalipun Valko-Venäjällä

Kansainvälisen junalipun ostaminen Valko-Venäjällä on helppoa ja mukavaa. Näillä yksinkertaisilla ohjeilla saat ostettua lipun sujuvasti käden käänteessä.

1. Etsi rautatieasemalta kansainvälisiä junalippuja myyvät tiskit. Ne on selkeästi ja ymmärrettävästi merkitty keltaisilla tarroilla. Muita opasteita ei tarvita.

2. Jonota tarpeeksi monella tiskillä, jotta pääset englantia puhuvan virkailijan puheille.

3. Totea, ettei yhdelläkään kansainvälisiä junalippuja myyvällä tiskillä ole englannin kielen taitoista virkailijaa.

4. Kerro asiasi virkailijalle englanniksi.

5. Katso virkailijan silmienpyörittelyä.

6. Odota, että virkailija soittaa rallienglantia puhuvalle ystävälleen.

7. Kuuntele, kuinka virkailijan ystävä kertoo sinulle puhelimitse kaiken, mitä tietää junista. Aivan kaiken.

8. Kerro virkailijan ystävälle, missä maassa Kiova on.

9. Odota, kun virkailija kirjoittaa lippuja. Tähän saattaa kulua jonkin verran aikaa.

10. Tunne muiden jonottajien kuumottava katse selässäsi.

11. Anna passisi virkailijalle.

12. Keskustele uudelleen virkailijan ystävän kanssa rallienglanniksi. Saat kätevän tietoiskun Valko-Venäjän viisumikäytännöistä maasta poistuttaessa.

13. Anna passisi uudelleen virkailijalle.

14. Liput ovat viimeinkin valmiit. Maksa liput luottokortilla. Katso virkailijan silmienpyörittelyä.

15. Ota lippusi ja pakene paikasta.

Matkaan lähde!

25.7.2017 junassa Vilnasta Minskiin



Moni hyvä asia on saanut alkunsa Tallinnassa. Kaupunki tuli minulle tutuksi jo 90-luvun alkupuolella, jolloin suomalaisista sanottiin vielä, että "kahisevaa tulee", eikä sillä suinkaan tarkoitettu setelirahan kahinaa. Sittemmin Tallinna on ollut monenlaisten kokemusten näyttämö ja useiden seikkailujen lähtöpaikka, niiden joukossa ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme 11 vuotta sitten. Sitä myötä Tallinna oli luonteva paikka aloittaa myös tämä matka sekä samalla oman matkablogin kirjoittaminen. Matkaan siis!

Bussimatka Tallinnasta Vilnaan on perslihaksia ja hikirauhasia koetteleva kokemus. Siitä huolimatta matka Baltian läpi Viron puutalokylistä Latvian rantakankaille ja Liettuan niittyisille rinteille on kaunis kokemus. Samaa reittiä matkustimme jo 2006, silloin Riikaan asti, ja sitä ennen itse myös vuonna 1998. On huikea tunne, kun keskellä matkaa yllättäen tunnistaakin tuttuja paikkoja, rakennuksia, maisemia ja myös sitä, mitä ei enää ole. Hitaasti kulkiessa asiat löytävän oman paikkansa mielen kartalla ja todellisuus piirtyy sellaisena kuin se on. Pitkän matkan päätteeksi Vilna otti vastaan lämpimästi hymyillen.

Ylitimme juuri Valko-Venäjän rajan. Rautatie oli tukevasti aidattu Vilnan asemalta aina rajalle asti. Taivas on ukkosesta raskas ja sade pesee maisemaa. Rajatarkastus tehtiin pieteetillä: passit syynättiin luupilla, läpivalaisten, uv-valolla sekä koneellisesti lukien. Matkatavarat luonnollisesti piti esitellä. Neljä passia tarkkaillutta virkailijaa kuiskailivat vakavina keskenään ja välillä katsoivat meitä sivusilmällä hetkeksi hiljentyen. Samaan yksityiskohtaisuuteen ei olla törmätty missään, mikä on esimerkiksi Pohjois-Koreaan verrattuna jo varsinainen saavutus. Valko-Venäjää ympäröi kummallinen salaperäisyyden kehä. Kohta näemme, mitä sen sisäpuolella on.