Kaikenlaiseen mielen ja maiseman yllätyksettömään tasaisuuteen tottuneelle länsisuomalaiselle vuoriston yli kulkeminen on aina jotenkin nostattava, jos ei jopa subliimi tunne. Bukarestista lähtenyt juna nurjahtelee kohti Brasovia yli metsäisten rinteiden pysähtyen välillä syrjäisten vuoristokylien yksinäisillä asemilla. Kukaan ei nouse kyytiin, viiksekäs asemavartija heilauttaa merkkilippuaan laiskasti, juna viheltää. Harras ja vakava matka Transilvanian sydänmaille jatkuu.
Transilvania oli vuosisatoja Habsburgien valtakunnan äärimmäisin periferia, ja unkarilaisten rakentama Brasov sen jonkinlainen hallinnollinen keskus, kaukaisen rajamaan viimeisin vartiotorni. Unkarilaiset juuret maistuvat edelleen alueen ruokakulttuurissa, kuuluvat kaduilla ja näkyvät kaupungin olemuksessa. Tunnelma on kaikkiaan varsin keskieurooppalainen, täällä ollaan hyvin kaukana Balkanilta. Mutta toisin kuin Keski-Euroopan ikiaikaiset vallan keskukset, jotka vauraudessaan ovat kasvaneet nykyiseen loistoonsa, Brasovin on sattuma muovannut aikojen saatossa sellaiseksi kuin siitä sitten onkaan tullut, vuoren juurelle unohtuneeksi palapeliksi, jonka palaset vain melkein sopivat toisiinsa.
Vlad Tepes eli Seivästäjä oli keskiajalla paikallinen hallitsija, jonka säälimätön ja verenhimoinen johtamistapa on jättänyt jälkeensä lukuisia, sittemmin kreivi Draculan esikuvaksi päätyneitä paikallislegendoja. Herra Seivästäjän linna sijaitsee lähellä Brasovia ja se olisi varmasti kiinnostava kohde, jos sattuisi vanhoista linnoista ja tuotteistetuista kansantarinoista pitämään. Joka tapauksessa paikallinen turismiteollisuus saa olla tälle punamustaan viittaan puetulle sekä halvalla valkoisella puuterilla ja muovisilla torahampailla maskeeratulle hahmolle monesta kiitollinen, sillä kukapa ei haluaisi kreivi Draculan linnassa käytyään syödä kreivi Draculan pubissa kreivi Draculan grillivarrasta kulauttaen sen alas kreivi Draculan viinillä ja lopuksi ostaa jääkaapin oveen muistoksi muovista kreivi Draculan magneettia. Onneksi Brasovia ympäröivät vuoret tarjoavat satunnaiselle matkailijalle jotain aivan muutakin, hartaan hetken ihmistä suuremman luonnon keskellä.
Taas istumme junassa, nyt matkalla Brasovista länteen. Vuorenrinteet ovat väistyneet tutumman tuntuisten lakeuksien tieltä. Vuoristokylien sijaan maisemaa täplittävät viljelysten keskelle puristuksiin jääneet pikkukaupungit. Asemilla toivotellaan tervetulleiksi ja hyvästellään seuraavaan kertaan. Itse olemme perillä Timisoarassa vasta puoliltaöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti