Kosovo, vastasyntynyt

Olen varsin vakaasti sitä mieltä, että paikkaan tutustuakseen siellä tulisi viettää vähintään useampi päivä. Näin meillä oli tarkoitus tutustua Kosovoonkin. Alkujaan olisimme matkustaneet sinne jo Montenegrosta ja jättäneet Albanian väliin. Podgoricasta pääsee Pristinaan kuitenkin vain yöllä perille saapuvilla busseilla ja toisaalta koko kaupungissa ei ole ainuttakaan millään tapaa järjellisen hintaluokan yöpaikkaa, jonne voisi kirjautua sisään aamun pikkutunneilla. Päädyimme siis tekemään Pristinaan vain päiväretken Skopjesta käsin.

Pristina on oikeastaan kuin mikä tahansa toisen maailmansodan jälkeen rakennettu Jugoslavian maakuntakaupunki, mutta yhdeksän vuotta sitten siitä tuli pitkän ja hikisen pihtisynnytyksen myötä myös Euroopan tuorein pääkaupunki. Kovin kauniiksi Pristinaa ei voi sanoa. Vaikka sillä on sinänsä aivan mukava joskin pieni kävelykatu, muutoin keskusta on täynnä juuri sellaisia melko vaatimattomia ja jollain tavalla kovin naiiveja jugokommunismin tuottamia monumenttirakennuksia, joita voisi Jugoslavian syrjäisen maakunnan keskuskaupungissa kuvitella olevankin. Syrjemmällä kaupunkia ympäröi rähjäisten mutta kuitenkin niin kovin ihmisenkokoisten ja elämäntäyteisten asumalähiöiden muuri.

Pristinan tärkein nähtävyys lienee jotain, jota ei voi kameralla kuvata ja jonka kertominen tekstissäkin on varsin vaikeaa: tapa, jolla omasta maasta ollaan ylpeitä. Itsenäisen Kosovon synnyttämisessä auttaneiden EU:n ja Yhdysvaltojen sekä albanialaisten kulttuuriveljien liput ja nimet ovat näkyvästi esillä koko kaupungissa. Omaa kulttuuria tuodaan ylpeästi esiin ja sitä jaetaan muiden kanssa. Ulkomaisiin vieraisiin suhtaudutaan innokkaasti ja heille halutaan tarjota parasta, mitä maalla on annettavana. Hartiat on nostettu pitkäaikaisesta kumarasta ryhtiin kulkeakseen omaa tietä eteenpäin.

Newborn, vastasyntynyt.

Kansalliskirjasto.

Ystävykset.