Matkaan lähde!

25.7.2017 junassa Vilnasta Minskiin



Moni hyvä asia on saanut alkunsa Tallinnassa. Kaupunki tuli minulle tutuksi jo 90-luvun alkupuolella, jolloin suomalaisista sanottiin vielä, että "kahisevaa tulee", eikä sillä suinkaan tarkoitettu setelirahan kahinaa. Sittemmin Tallinna on ollut monenlaisten kokemusten näyttämö ja useiden seikkailujen lähtöpaikka, niiden joukossa ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme 11 vuotta sitten. Sitä myötä Tallinna oli luonteva paikka aloittaa myös tämä matka sekä samalla oman matkablogin kirjoittaminen. Matkaan siis!

Bussimatka Tallinnasta Vilnaan on perslihaksia ja hikirauhasia koetteleva kokemus. Siitä huolimatta matka Baltian läpi Viron puutalokylistä Latvian rantakankaille ja Liettuan niittyisille rinteille on kaunis kokemus. Samaa reittiä matkustimme jo 2006, silloin Riikaan asti, ja sitä ennen itse myös vuonna 1998. On huikea tunne, kun keskellä matkaa yllättäen tunnistaakin tuttuja paikkoja, rakennuksia, maisemia ja myös sitä, mitä ei enää ole. Hitaasti kulkiessa asiat löytävän oman paikkansa mielen kartalla ja todellisuus piirtyy sellaisena kuin se on. Pitkän matkan päätteeksi Vilna otti vastaan lämpimästi hymyillen.

Ylitimme juuri Valko-Venäjän rajan. Rautatie oli tukevasti aidattu Vilnan asemalta aina rajalle asti. Taivas on ukkosesta raskas ja sade pesee maisemaa. Rajatarkastus tehtiin pieteetillä: passit syynättiin luupilla, läpivalaisten, uv-valolla sekä koneellisesti lukien. Matkatavarat luonnollisesti piti esitellä. Neljä passia tarkkaillutta virkailijaa kuiskailivat vakavina keskenään ja välillä katsoivat meitä sivusilmällä hetkeksi hiljentyen. Samaan yksityiskohtaisuuteen ei olla törmätty missään, mikä on esimerkiksi Pohjois-Koreaan verrattuna jo varsinainen saavutus. Valko-Venäjää ympäröi kummallinen salaperäisyyden kehä. Kohta näemme, mitä sen sisäpuolella on.